Feelia Oy täytti kesäkuussa 2022 15 vuotta. Yrityksen tarina alkoi vuonna 2007, kun tuolloinen tuotekehityspäällikkö Raimo Liukko alkoi kypsentämään autoklaavitekniikalla perunoita. Ajatus ei antanut mielenrauhaa, ja kotiseudulta löytyi yritystoimintaan kumppaniksi Mikko Tahkola. Mikko Tahkola toimii nykyään vuonna 2019 perustetun holding-yhtiö Fodelia Oyj:n toimitusjohtajana, jossa Feelia on toinen raportoitava liiketoiminta-alue.

Keittokonsentraattien vallankumous

15-vuotias yritys on nykyajan Suomessa harvinaisuus. Feelia on jatkuvalla kasvullaan taannut itselleen vahvan jalansijan elintarvikealalla. Vuonna 2012 Feelialla koettiin niin sanottu ensimmäinen läpimurto, kun aiemmin riisipiirakoiden riisitäytteisiin keskittynyt yritys alkoi kehittää autoklaavitekniikalla valmisruokaa. Ensimmäiset valmisruoat olivat konsentraatteja eli kypsät keittoainekset tiivistetään vakuumipakkaukseen ilman lientä. Valmiin ja maukkaan keiton pystyi saamaan valmiiksi vain lisäämällä nestettä, ja samalla saatiin tilaa säilytykselle pakkauksen kompaktiuden avulla. Lohi- ja lihakeittokonsentraatit keräsivät syöjiltään kosolti kiitosta ja lopulta vuonna 2012 Feelia sai konsentraattikeittojensa valmistustavalle patentin.

Ensimmäinen miljoonan euron liikevaihto

Vuonna 2012 Feelia sai uuden myyntijohtajan, Jukka Ojalan, joka lähti kehittämään toimintaa vahvalla osaamisella ja palolla eteenpäin. Kun Jukka aloitti Feelialla, hänen ensimmäinen tavoitteensa oli rikkoa ensimmäinen miljoonan euron liikevaihdon raja, ja tuo tapahtuikin vuosi myöhemmin. Nopean kasvun taustalla on ollut tärkeän asian ymmärtäminen: Feelian tulee selvittää mitä asiakkaat haluavat ja tarjota sitä.

– Halusin aluksi tutustua tarkasti työhön ja tuotteisiin. Olin nähnyt Feelian potentiaalin jo työskennellessäni toisaalla, ja nyt oli oma tilaisuuteni lähteä kasvattamaan tätä yritystä ja sen potentiaalia. Vuonna 2016 saavutimme 5 miljoonan euron liikevaihdon. Loppupeleissä kasvu alkoi kiihtymään nopeasti, jopa simppelisti. Halusin, että Feelia noteerattaisiin hyvänä kumppanina ja jo vuonna 2013 aloimme saamaan asiakkaita eri segmenteiltä asiakkaiksemme.

Uusi tehdas Pyhännälle

Feelia on toiminut merkittävänä työvoiman lisääjänä Pyhännän kunnalle viimeisen 9 vuoden ajan. Yrityksen aloittaessa toimintansa tehtaalla työskenteli 3 henkilöä. Vuonna 2022 Feelian palveluksessa toimii yhteensä yli 100 henkilöä erilaisissa tuotannon, varastoinnin, myynnin, markkinoinnin ja johdon tehtävissä.

Vuonna 2013 Feelian historiaan kirjoitetaan uusi sivu, kun Pyhännän kunta rakentaa yritykselle uuden ja modernin ruokatehtaan. Samaan aikaan liiketoiminnassa tapahtuu ratkaiseva kasvun käänne. Kuten aiemmin mainitusti, Feelia alkoi kysymään asiakkailtaan mitä he haluavat. Asiakkaiden kanssa alettiin käymään läpi makuraateja ja tuotekehitys alkoi toimimaan enemmän asiakkaiden toiveisiin pohjaten. 9 vuoden ajan vahvan kasvun strategiaa on siivittänyt aito asiakaslähtöinen tuotekehitys ja palvelu. Tuotteet kehitetään asiakkaiden makumieltymysten ja ravitsemussuositusten mukaisesti. Vuonna 2016 Pyhännän kunta rakennutti Feelialle tehtaan laajennuksen, ja vuonna 2018 Feelia rakennutti oman tehtaan.

Nopeaan kasvuun sattuu myös ymmärrettävästi kömmähdyksiä, joista on otettu oppia.

– Vuonna 2013 muutettuamme uuteen tehtaaseemme Pyhännällä, saimme myös ensimmäisiä suuria hoiva-alan asiakkuuksiamme. Oli joulun aika ja tämä hoiva-asiakas soitti meille, etteivät heidän tilaamansa tuotteet olleet saapuneet. Kiire ja paine oli suuri. Rekka, jonka oli pitänyt toimittaa tuotteet Helsinkiin, oli jäänyt tien päälle autoon tulleesta viasta johtuen. Loppujen lopuksi kaikki tuotteet saatiin toimitettua ja asiakas oli meihin hyvin tyytyväinen. Tuolloin opimme ensi kertaa, ettei aina kaikki voi myöskään olla vain meidän toiminnastamme kiinni vaan joskus eteen tulee force majeure -tilanteita.

 

Take awayn hittituote: Feelia Take-a-Soup

Feelia on tullut tunnetuksi innovatiivisesta uranuurtajuudestaan ja ponnekkaasta vauhdistaan. Myyntipäällikkö Jere Ojala on hypännyt Feelian matkaan keväällä 2013 ja hänellä oli heti edessään ensimmäinen suurempi lanseeraus: Take-a-Soup-valmiskeittokonsepti, joka julkistettiin Gastro-messuilla helmikuussa 2014.

– Take-a-Soup-konseptista kiinnostuttiin heti. Laite, joka meillä oli messuilla mukana, myytiin tapahtuman päätteeksi. Tuon tyyppinen take away -konsepti oli tuolloin jotain todella uutta, ja kysyntää oli! Gastrossa maistatimme suosittua lohikeittoamme, josta on jälkeen päin muodostunut Feelian ”lippulaivatuote”.

Nykypäivänä konseptiin sisältyy keittoasema, 50 keiton laaja varioitava valikoima, koulutus tuotteiden käyttöön ja myyntiin, keittoastiat, markkinointimateriaalia ja paljon muuta. Konseptia käyttää kahvilat, kioskit ja kaupat ympäri maan.

Tehtaan laajennus ja uusia kumppanuuksia

Pyhännän tehtaan laajennus otettiin käyttöön vuonna 2017. Samaan aikaan kevättalvella 2017 Feelia aloitti viennin Ruotsiin sekä muihin Pohjoismaihin. Yhteys Ruotsiin avattiin Fastfood & Café -messuilla Tukholmassa.

Myös vuonna 2017 Feelia solmii kumppanuussopimuksen huippuhiihtäjä Krista Pärmäkosken kanssa. Lahden MM-kilpailussa 2017 Pärmäkoski saavutti uransa ensimmäisen arvokisamitalin voittamalla hopeaa 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Feelia on osa Team #PARMAKOSKI -kumppaniyhteisöä, joka toimii Pärmäkosken taustalla. Team #PARMAKOSKI perustettiin myös vuonna 2017. Feelian ja Krista Pärmäkosken yhteistyön taustaan liittyy Feelian ikoninen lohikeitto, jota toimitusjohtaja Jukka Ojala maistatti Pärmäkosken managerille, Aki Pajunojalle, triathlonkilpailuissa.

Toimitusjohtajan 10-vuotistaival

Kun elokuussa 2014 Jukka Ojala nimitettiin Feelian toimitusjohtajaksi hän tiesi, että nyt jos koskaan pitää uskaltaa tehdä ja toimia. Feelialle oli luotu kasvuun oikea alusta ja 5 miljoonan euron liikevaihdon saavuttamisen jälkeen vuonna 2016 unelmista alettiin rakentamaan totta.

Feelia aloitti toimintansa Pyhännän kunnan rakentamissa tiloissa vuonna 2013, joista omiin tiloihin siirryttiin vuonna 2018. Kahdeksan vuotta myöhemmin yrityksellä on käytössään 8 000 neliön omat tilat.

– Unelmana on saada Kokkolaan samanlainen liiketoiminta. Potentiaali on suuri, sillä olemme tällä hetkellä aallon harjalla trendien suhteen. Pystymme tarjoamaan laajan kasvisruokavalikoiman ja tulemme lisäämään kalatuotteiden määrää. Tuotekehityksemme on pystynyt tarjoamaan asiakkaillemme mitä mielenkiintoisempia tuotteita jatkuvaan tahtiin. Kaiken tämän työn takana on hieno ja toimiva työyhteisö.

Ojala on ehtinyt nähdä yrityksessä 10 vuoden aikana paljon. Niin yrityksen kuin talossa työskentelevien ihmisten kasvun. Samat kasvot ovat säilyneet Feelialla, joka on Ojalan mukaan oikein positiivinen asia. 2010-luvulla myös alan vaihtamisesta on tullut tietynlainen trendi Suomessa.

– Minusta on hienoa, että olemme pystyneet tarjoamaan pitkäaikaisen työpaikan yrityksessämme työskenteleville sekä antaneet mahdollisuuksia ylentyä esihenkilötehtäviin asti. Koulutamme tälläkin hetkellä esihenkilöiksi oman talomme henkilöstöä.

Ojala ei ole sanojensa mukaan koskaan ajatellut, että löisi Feelian suhteen rukkaset tiskiin. Hän on hyvin ylpeä tiimistään ja jo saavutetuista asioista.

– En ole tainnut koskaan viimeisen 10 vuoden ajatella, että ”olipa kamala työpäivä”. Olin 45-vuotias aloittaessani Feelialla ja eipä nämä vuodet ole tuntuneet mitenkään pahalta. Koen, että jokainen voitto, ne pienetkin, ovat meille tärkeitä ja niitä juhlistamme yhdessä. Tavoitteenamme on kasvattaa Pyhännän ja Kokkolan tehtaiden liikevaihtoa merkittävästi, ja jos en enää itse silloin ole kipparina, niin voin olla hyvin ylpeä raivaamastani polusta ja yhteishengestä, jolla se on luotu.

Osaksi Fodelia-konsernia ja kohti vastuullisempia ratkaisuja

Vuonna 2019 perustettiin holding-yhtiö, Fodelia Oyj, jonka tarkoituksena on edistää Feelian ja toisen tytäryhtiön Real Snacksin kannattavaa kasvua ja kansainvälistymistä. Fodelia listautui Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle marraskuussa 2019.

Fodelian liiketoimintaan kuuluu Feelia ja Fodelia Retail. Fodelia Retail keskittyy vähittäiskauppa-asiakkuuksiin sekä kuluttajille suunnatun verkkokaupan kehittämiseen. Liiketoiminta-alueeseen kuuluvat FodNet Oy:n, Real Snacks Oy:n, Perniön Liha Oy:n sekä Pita Factory Oy:n liiketoiminnat. Liiketoiminta-alueen johtajana toimii liiketoiminta-alueeseen kuuluvien yhtiöiden toimitusjohtaja Sanna Kittelä. (fodelia.fi, 2022)

Feelia on jatkuvasti toiminnallaan pyrkinyt ottamaan askeleita kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. Yrityksellä on oma strategiansa vastuullisuustekojen osalta, ja Feelialla vastuullisuus ei ole vain lupaus, se on tekoja. Vuonna 2021 Feelia aloitti yhteistyö Biocoden kanssa ja tarkoituksena on selvittää kaikkien tuotteiden hiilijalanjälki, Pyhännän tehtaalla tuotteiden valmistukseen käytetään biokaasua, ja muidenkin vastuullisuustekojen on tarkoitus olla osa yrityksen päivittäistä toimintaa.

Vastuullisuusstrategiaan voit tutustua tästä.

Feelia 5 vuoden kuluttua

Feelian isoin tavoite ja visio on olla Suomen halutuin kumppani foodservice-markkinassa. Se tarkoittaa, että yrityksen on jatkossakin tunnistettava asiakkaiden tarpeet ja tuotettava arvoa heille. Tuotantoa, laatua ja varastointia tarkkaillaan jatkuvasti, mutta prosessien helpottamiseksi ja nykyaikaistamiseksi etsitään uusia ratkaisuja. Jotta aallonharjalla voi pysyä, tulee uudistua.

– Minusta olisi myös mahtavaa, että voisimme Feelialla saavuttaa Great Place To Work -sertifioinnin, ja mikseipä myös tätä kautta olla top 3:ssa Suomen parhaissa työpaikoissa. Lisäämme jatkossa työhyvinvointia edistäviä tekijöitä, ajatuksissamme on hankkia henkilöstöstä vastaava työntekijä ja halumme on tarjota läpinäkyvä palkkaus. Haluamme kohdella kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja motivoivasti, Jukka Ojala kertoo.

Haaveissa Ojalalla on myös kasvattaa Kokkolan tehtaasta samanlainen toimija kuin Pyhännän tehtaasta.

– Kokkolan tehtaamme tulisi olemaan täysin automatisoitu ja nykyaikainen elintarviketehdas, jossa työskentelisi n. 40–50 henkilöä päivittäin. Kokkolassa valmistettaisiin jatkossa kaikki pakaste- ja Sous Vide -tuotteemme.