Ruokahävikin vähentämisessä on kyse paitsi vastuullisuudesta, myös huomattavasta taloudellisesta säästöstä.

Ruokahävikki on merkittävä haaste etenkin julkisen sektorin ruokapalveluissa, joissa ruoan päivittäiset volyymit ovat suuria. Omassa keskuskeittiössä valmistettavien aterioiden yksikköhinta lasketaan usein esimerkiksi koulun oppilasmäärän mukaan. Tutkimusten mukaan kuitenkin jopa 1/3 oppilaista jättää kouluruoan väliin, jolloin todellinen raaka-ainekustannus ateriaa kohden on huomattavasti korkeampi.

Feelian ruokia tarjolle menekin mukaan

Feelian tuotteiden menekkiä voi seurata lounaan aikana ja valmistaa ruokaa todellisen ruokailijamäärän mukaan, joten ruokahävikki vähenee. Feelian tuotteet säilyvät pitkään oman, patentoidun autoklaavitekniikan ansiosta. Pitkän säilyvyyden ansiosta avaamattoman tuotteen voi käyttää seuraavalla kerralla.

Hävikkiruoka on kallis hävittää

Syömättä jäänyt ruoka ei pelkästään nosta aterian yksikköhintaa, vaan siitä eroon pääseminen aiheuttaa kustannuksia. Biojätteen hävittäminen maksaa n. 3,5€ per kilo. Kun ruokaa jää vähemmän syömättä, päästään vuositasolla jo huomattaviin säästöihin.

simon-peel-ui-Bh1eegzQ-unsplash-768x515

Koko ateriapalvelu uudella tavalla

Hävikin vähentäminen on vain yksi hyödyistä Feelian kehittämässä palvelukonseptissa, joka auttaa julkisen sektorin toimijoita säästämään huomattavia summia esimerkiksi keskuskeittiöinvestoinneissa sekä henkilöstökuluissa. Tuotteistuksen ulkoistus on innovatiivinen tapa tuottaa kunnalliset ateriapalvelut laadukkaasti, vastuullisesti ja joustavasti.

Feelian asiantuntijat ovat palveluksessasi päätöksenteon kaikissa vaiheissa. Ota yhteyttä ja tilaa ilmainen konsultaatio!

Lue, paljonko Kangasalan kunta säästi avullamme.

Tutustu Feelian joustavaan palvelumalliin kunta-asiakkaille.