Kotimaisia raaka-aineita, pyhäntäläistä käsityötä ja vastuullista yritystoimintaa, asiakkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden. Feelian laadukkaiden valmisruokien perusresepti on pysynyt samana myös uusissa toimitiloissa.

Feelialla viime vuodet ovat olleet huikean kasvun aikaa. Kun entisen tehtaan laajennus alkoi käydä ahtaaksi jo puoli vuotta valmistumisensa jälkeen, ratkaisuksi tuli rakentaa kokonaan uusi tehdas. ”Rakentaminen oli järkevää ja perusteltua. Esimerkiksi vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla kasvua on tullut 40 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Vanhoissa tiloissa olisi pian jouduttu myymään asiakkaille ’ei oota’. Kilomäärien kasvun lisäksi uudet tilat ovat mahdollistaneet entistä paremman asiakaspalvelun laajalla valikoimalla asiakkaidemme toiveista kehitettyjä uusia tuotteita”, Feelian toimitusjohtaja Jukka Ojala kertoo.

Feelialla on oltu uusiin tiloihin erittäin tyytyväisiä. LEAN-ohjattu tuotanto toimii ketterästi, ja vuosien määrätietoinen varastonhallinnan kehitystyö näkyy myös erinomaisena toimitusvarmuutena. Muutonkin jälkeen investoinnit tuotantoon jatkuvat esimerkiksi koneistusta kehittämällä.  ”Olemme jo helpottaneet robotiikalla raskaita työvaiheita, kuten pakkausten nostelua ja käsittelyä. Loppuvuodesta tehtaalla on näillä näkymin jo 4 robottia käytössä.”

feelia-blogi-tehdas-vastuullisuus-768x432

Lähiruokaa Pyhännältä myös jatkossa

Pyhäntäläisen käsityön tarvetta Feelian tuotteiden valmistuksessa robotit eivät ole vähentäneet. Feelian henkilöstömäärä on kasvanut seitsemässä vuodessa alkuaikojen kolmesta 40:een. Vakinaisen henkilöstön lisäksi Feelia työllistää kesäisin paikallisia nuoria. Uuden tehtaan myötä myös henkilöstön työolosuhteisiin saatiin parannusta – paitsi tuotantotiloihin, myös pukuhuone- ja taukotiloihin.

Feelialle oli itsestäänselvyys, että uusikin ruokatehdas rakennettaisiin yrityksen kotikuntaan. ”Täällä meillä on hyvää, sitoutunutta työvoimaa. Pyhännän kunta on yritysmyönteinen ja tonttimaa kustannustehokasta. Logistiikankin kannalta sijainti on toimiva.”

feelia-blogi-tehdas-punajuuri-768x432

Vastuullisuus näkyy tehtaalla ja tuotteissa

Elintarvikealalla tuottajan vastuullisuus alkaa olla jo vaatimus yhteistyölle. Feelialle se ei ole täytettävä velvollisuus, vaan enemmänkin luonteva itsestäänselvyys. Asenne tulee selväksi jo tehtaan energianlähteen valinnassa. ”Kaikki Feelian tuotteet kypsennetään biokaasulla, jolla tehdas myös lämpiää kylmillä säillä. Haluamme tuotantomme kuormittavan ympäristöä niin vähän kuin mahdollista”, Ojala sanoo.

Vastuullisuus näkyy myös Feelian tuotteiden raaka-aineissa. ”Ostamme tuoreita kotimaisia raaka-aineita niin paljon kuin on saatavana. Raaka-aineiden kotimaisuusaste on meillä jopa 80 %, mikä on huomattavasti korkeampi kuin alalla keskimäärin. Esimerkiksi kasviksista ja juureksista suurin osa tulee meille alle kahden tunnin kuljetusmatkalla. Pystymme jäljittämään jokaisen raaka-aineen hyvin tarkasti.”

Vastuullinen valmisruoka on tulevaisuutta

Ojala uskoo, että Feelian ja koko valmisruoka-alan tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. ”Laadukkaalle ja vastuulliselle valmisruualle riittää kysyntää, koska esimerkiksi julkisen sektorin ammattikeittiöistä eläköityy enemmän työvoimaa kuin työmarkkinoille tulee. Myös asenne valmisruokailuun on muuttunut: nuoret ikäluokat suhtautuvat siihen mutkattomasti ja toisaalta ikääntyvät suomalaiset ovat huomanneet, kuinka ruuanlaittoa voi helpottaa ja silti saada itse tehdyn ja omien mieltymysten makuista kotiruokaa.”

Entä jos kysyntä jatkaa kasvua niin, että uudenkin tehtaan tilat käyvät ahtaiksi? ”Tonttia on nyt vaikka kolmelle samankokoiselle tehtaalle vieri viereen”, Ojala lupaa.

feelia-tarina-tehdas