Ihmiset

Sosiaalinen vastuu on välittämistä

Feelialla on kasvuhakuinen yrityskulttuuri, jossa motivoitunut henkilökunta on itseisarvo. Sitoutuminen yrityskulttuuriin ja sen arvoihin juurtuu joustavuudesta, kannustavuudesta sekä yksilön kunnioittamisesta. Feelia tarjoaa vakaan työpaikan sekä turvallisen ja terveellisen työympäristön noin sadalle vakituiselle työntekijälle ja kausittain kymmenille kesätyöntekijöille sekä harjoittelijoille. Hankintasopimusten osalta kehitetään mallia ulkomaisten raaka-aineiden hankintaketjujen taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristönäkökulmien vastuullisuuden todentamiseksi. 

Feelian henkilöstö

Henkilöstö voimavarana

Kotimaisen ruoka-alan huippuosaajat

 

Työntekijät

Kasvavassa yrityksessä työntekijöiden määrä on kasvussa. Työntekijöitä toimii niin tuotannossa, varastossa, myynnissä ja markkinoinnissa, toimistotehtävissä sekä johdon erilaisissa tehtävissä.

Varmistaaksemme ihmisoikeuksien toteutumisen kaikissa liiketoimintamme vaiheissa pyrimme omalla toiminnallamme edistämään tasa-arvoisen työympäristön toteutumista. 

Investoinnit

Työpisteillä huolehditaan ergonomiasta ja raskaimpia tai mekaanisia työvaiheita automatisoidaan esimerkiksi robotiikalla. Koko tuotantoprosessia kehitetään Lean-periaatteiden mukaisesti mm. optimoimalla tuotantolista työvaiheiden sujuvaan toteuttamiseen.  

Feelialla kannustetaan henkilöstöä tuomaan innokkaasti esiin uusia ideoita, joilla voidaan saavuttaa työskentelyyn ja sen tehostamiseen uusia innovaatioita.

Työturvallisuus

Uudet tuotantotilat ja -laitteet lisäävät työturvallisuutta: työtapaturmat minimoidaan riittävän ohjauksen ja oikeiden työtapojen keinoin.

Työpaikan työsuojelutoimikunta käy säännöllisesti läpi työn kuormittavuuteen, tapaturmiin tai läheltä piti -tilanteisiin liittyviä näkökohtia sekä arvioi ja laittaa käytäntöön työturvallisuuteen liittyviä parannuksia. Henkilöstölle on tarjolla laajat työnantajan tarjoamat työterveyspalvelut. Esimerkiksi vapaaehtoinen kausi-influenssarokotus tarjotaan kaikille työntekijöille. 

Vapaa-aika ja kehitys

Koko Feelian henkilökunta on mukana yrityksen kehityskeskusteluissa ja toimintaa kehitetään vuorovaikutteisesti.

Yrityskulttuuria kehitetään mm. tavoitekeskusteluiden keinoin ja aloitteellisuuteen kannustetaan. Jatkuva palautejärjestelmä on henkilöstön käytössä ja keskustelua käydään mm. viikkopalaverien muodossa. Erilaiset koulutusmuodot luovat tilaa yksilölliselle urakehitykselle ja työntekijöiden hyvinvointia lisätään mm. vapaa-ajan palveluseteleiden muodossa. 

Enemmän kuin työpaikka

Vastuullisuus on noussut kiinteästi Feelian yritysstrategian arvoihin avoimen ja innovatiivisen toiminnan ohjatessa toimintaa päivittäisessä tekemisessä. Vastuullisuuden ohella Feelian yritystoiminnan arvot ovat kasvuhakuisuus, joustavuus ja yksilön kunnioittaminen.

Feelia noudattaa Fodelia-konsernin keskeisia eettisiä periaatteita (Code of Conduct), joihin kuuluvat mm. seuraavat asiat:

 

 

Kohtelemme toisiamme arvostaen ja toistemme mielipiteitä kunnioittaen.

Tarjoamme turvallisen ja terveellisen työympäristön.

Kunnioitamme ihmisoikeuksia ja edistämme monimuotoisuutta, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja tasa-arvoa.

Emme hyväksy minkäänlaista häirintää ja syrjintää.

Sitoudumme työ- ja tuoteturvallisuuden edistämiseen kaikessa tekemisessä.