Lisää aikaa hoivatyölle, ruoan tuoksua yksikköön ja hinta-laatusuhde kuntoon. JST Primelife Healthcaren vanhushoivayksikkö Aurinkolinna ja JST Solumin mielenterveys- ja päihdepalveluyksikkö Tammitupa käyttävät palveluissaan Feelia-tuotteita. Yhteistyöhön päädyttiin testijakson jälkeen, ja tuotteet on koettu toimiviksi, sen todistaa Aurinkolinna yksikön johtaja ja suurtalouskokki, Hanne Sintonen.

Kokeiluja, testausta ja vaihtoehtoja

JST Primelife Healthcare on suomalainen perheyhtiö, jonka juuret juontavat Jyväskylään. Primelife perustettiin vuonna 2016 ja Tammitupa avattiin 2019. Aurinkolinna on yhtiön ensimmäinen tehostetun palveluasumisen yksikkö ja Tammitupa on JST Solumin yksi mielenterveys- ja päihdepalveluiden yksiköistä.

Ateriapalvelu järjestettiin aiemmin Aurinkolinnassa monenlaisten kokeilujen kautta. Ruokaa valmistettiin itse, sitä tilattiin lounasravintolasta ja käytössä on ollut myös pakasteruokia. Myös Heinolan kaupunki yritettiin saada kumppaniksi. Feelian monipuoliset ja ravintoaineiltaan hoivapalveluun sopivat ruoat tulivat yhtiöön testijakson jälkeen. Hanne Sintonen ja Katja Auvinen toteavat, että Feelia on koettu hyväksi vaihtoehdoksi jo hinta-laatusuhteen vuoksi.

– Olemme kokeilleet montaa erilaista vaihtoehtoa, mutta emme kokeneet niitä kovin toimiviksi ratkaisuiksi. Feelia koettiin hyväksi vaihtoehdoksi kokeilujen sekä palautteiden pohjalta, Auvinen kertoo.

Muutokset Feelian myötä

Tilauslomakkeen kautta työntekijöiden on helppo tilata ruoat paikan päälle. Kun ruoat kuumennetaan yksikössä, tuovat ne sinne herkullisia ja aisteja herättäviä tuoksuja.

– Ruoat ovat kehittyneet maultaan, rakenteeltaan ja suolapitoisuudeltaan yhteistyömme aikana parempaan päin. Ajankäytöllisesti tuotteiden käyttö on fiksua, sillä se vapauttaa tekemistä muualle, Sintonen kertoo.

– Feelian tuotteet ovat meille todella hyödyllisiä ja hyviä. Yksikössämme, Tammituvassa, tehdään pääsääntöisesti ruokaa asiakkaiden kanssa yhdessä, mutta joskus meilläkin on ”Feelia-päivä”. Tämä säästää meiltä aikaa, sillä ei tarvitse lähteä kauppaan ostoksille ja ostaa peruseinestä, vaan voimme tarjota asiakkaille terveellistä ruokaa, toteaa Katja Auvinen Tammituvan yksikön johtaja ja JST konsernin palvelupäällikkö.

Ennakkokäsityksiä valmisruoasta

Valmisruokiin liitetään usein tietynlaisia ennakkokäsityksiä- ja olettamuksia. Asiakkaan mielessä voi olla ajatuksia siitä, että onko ruoka oikeasti vastuullisesti tuotettua, maukasta ja ravintoarvoiltaan edellytykset täyttävää? Sintonenkin oli aluksi mietteliäs. Hän tutki pitoisuuksia ja maisteli tuotteita. Vakuutettuaan itsensä Sintonen maistatti ruokaa myös asiakkaiden omaisilla.

– Maistatin tuotteita asiakkaidemme omaisille ja eräskin heistä totesi, että ”onpa hyvää”. Aion varmasti maistattaa ruokia uudelleen, kunhan koronapandemiatilanne antaa myöten.

Tyytyväisyys Feelian ruokiin on ollut hyvä. Sintonen kertoo, kuinka Feelian asiakaspalvelusta on ollut paljon apua esimerkiksi tuotepalautteiden kanssa.

– Joskus miksailemme eri tuotteita jakamalla 3 kilogramman pakkaukset kolmeen eri osaan saadaksemme halutun määrä, Sintonen selittää.

Feelian myyntipäällikkö Jere Ojala kertoo erilaisista pakkauskoista.

– Olemme tehneet 2,5–3 kilogramman pakkauksista 600 gramman pakkauksia, joita on saatavilla jo yli 25 tuotteesta sekä joistakin tietyistä tuotteista 1,5 kilogramman pakkauksia. Hoivapuolen kasvaessa haluamme tuoda saataville eri pakkauskokoja, jotta voimme palvella kaiken kokoisia yksikköjä ja minimoida ruokahävikkiä.

Tuotteita, jotka sopivat monelle

Sintonen ja Auvinen kummatkin nimeävät, että se mitä ja mistä ruoka on, on erittäin tärkeää omaisille. Hoivapalveluissa on paljon erityisruokavalioita, mikä voi vaikuttaa asiakkaan tunteeseen ruoan eriarvoisuudesta. Primelife Healthcaren Aurinkolinnan asiakkaissa on muutamia laktoosittoman ruokavalion asiakkaita, mutta jos erikoisruokavalioita olisi enemmän sopisivat Feelian tuotteet tällöinkin heidän yksikölleen. Tällä hetkellä asiakkaat, jotka eivät pysty syömään kiinteitä ruokia saavat soseutettuna saman ruoan kuin muut asiakkaat – näin tasapuolisuus saadaan säilymään.

– Joskus tuotteita rikastetaan esimerkiksi lisäämällä raejuustoa tai kananmunaa. Jotkut asiakkaistamme kaipaa lisää rasvaa sekä proteiineja.

Sintonen ja Auvinen voivat lämpimästi suositella Feeliaa.

– Ruoka on toimitettu aina siten kuin sovittu. Ateriakokoihin voi vaikuttaa, joten kaikkea pystyy muokkaamaan tarpeen ja asiakkaiden mukaan, mainitsee Auvinen. Lisäksi tämä on melko ”pisteet kotiin -case”, sillä olette saaneet vakuutettua suurtalouskokin.

– Todellakin! Feelia sopii hyvin vanhuspuolen yksiköihin erinomaisesti. Helppous nousee tekemisessä esille, lisäksi stressin pois jääminen on iso asia, kiteyttää Sintonen.

Säästöt ja tulevaisuus

Lämpimien ruokien vaihtaminen Feelian tuotteisiin on johtanut vuositasolla ruokabudjetin puolittumiseen. Yhteistyöllä on siis selkeä suunta taloudellisempiin ratkaisuihin.

– Yhteistyötä tullaan varmasti jatkamaan tulevien hankkeiden osalta, toteaa Primelife Healthcaren toimitusjohtaja Mika Miettinen.

Tutustu JST konserniin täällä.