Huippuhiihtäjä ja moninkertainen arvokisamitalisti Krista Pärmäkoski ja Feelia Foodservice ovat solmineet jatkosopimuksen kaudelle 2022–2023. Feelian ja Pärmäkosken kumppanuus on jatkunut vuodesta 2017 alkaen. Pärmäkosken saavutuksiin lukeutuu mm. 5 olympiamitalia, joista viimeisin ratkaistiin Pekingin talviolympialaisissa. Kumppanuudella on suuri merkitys niin urheilijalle kuin yhteistyöyritykselle.
– Meille on hienoa olla osana suomalaisen huippu-urheilijan matkaa, sillä saamme antaa tukea hänen urallaan niin hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä. Yhteistyö on vuorovaikutteista ja antaa meille yhteistyökumppaneille arvokasta näkyvyyttä, kertoo Jukka Ojala Feelia Foodservicen toimitusjohtaja.
Pärmäkosken kauden päätavoite on MM-kilpailut Slovenian Planicassa. Planican maastot ovat tulleet tutuksi Pärmäkoskelle jo vuonna 2018, jolloin hän otti upean voiton maastohiihdon maailmancupin 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa. Tuo voitto oli Pärmäkosken uran ensimmäinen maailmancupissa.
Yhteistyötä tai pikemminkin kumppanuutta voidaan hyödyntää yritysten työhyvinvoinnissakin. Kumppaniurheilijaa on mahdollista käyttää henkilöstön hyvinvointipäivissä sekä kannustamaan kohti terveellisempiä elämäntapoja. Viimeksi toukokuussa Kuortaneella kuultiin, millaisista asioista koostuu hyvinvoinnin peruspilarit.
– Suomalaiset yritysjohtajat voivat mielestäni ottaa mallia huippu-urheilijoista. Heidän määrätietoinen työskentelynsä kantaa parhaimmillaan maailmanmestareiksi tai olympiamitalisteiksi, parhaimmistoksi työssään. Huippu-urheilijan työ koostuu periksiantamattomuudesta ja vaikeimpienkin asioiden sietämisestä, siinä meillä monella olisi paljon opittavaa, toteaa Ojala.
Kumppaniurheilijassa ei tärkeintä ole ainoastaan menestys. Tärkeää, että henkilö on ”hyvä tyyppi” sellainen, jonka kanssa arvomaailma kohtaa ja jonka kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä.
– Kristan kanssa meidän on ollut aina helppo olla. Oli sitten kyse kilpailutilanteesta tai hetkestä kumppanien kanssa on Krista aina lämmin, helposti lähestyttävä ja oma itsensä. Tällaista arvostamme suuresti.
Lisätietoja kumppanuudesta
Jukka Ojala, toimitusjohtaja Feelia Oy, 040 060 0104
Aki Pajunoja, manageri Krista Pärmäkoski, 040 742 4927