Feelia Foodservice
Tulevaisuuden ruokaratkaisuja
intohimosta hyvään.
Feelia on valmisruokailun kekseliäs uranuurtaja. Kehitämme ruokapalvelualaa ja valmistamme ruokaa, jotta suomalaiset keittiöt voivat tarjota terveellistä ja herkullista ravintoa kaikenikäisille ruokailijoille nyt ja tulevaisuudessa.
Tarjoamme suuriin kysymyksiin ravitsevia ja kestäviä vastauksia
Yhteistyö kanssamme on teko kestävän hyvinvoinnin puolesta. Anna meidän auttaa teitä seuraavien haasteiden ratkaisussa.
Työvoimapula
Suurkeittiöalalla on jo pidempään vallinnut paheneva pula osaavasta henkilöstöstä, ja alalle hakevien määrä on puolittunut. Feelian ratkaisulla voidaan hyödyntää yhdistelmätyötä, jolloin ammattitaitoisen keittiöhenkilökunnan aikaa vapautuu palvelun laadun parantamiseen. Feelian ruoat on helppo valmistaa ilman erityisosaamista, joten työvoiman saanti helpottuu, koska osaamistaso voi olla alhaisempi.
Vastuullisuus
Huominen vaatii meiltä enemmän. Me kehitämme ruokaa ratkaisuksi asiakkaidemme tarpeisiin, mutta myös siten että meillä ja seuraavilla sukupolvilla olisi kestävämpi tulevaisuus. Ruokaa tuotetaan ja kulutetaan nopeammin kuin koskaan ennen, ja siksi vastuullisuuden rooli ostopäätöksiä tehdessä on kasvanut. Meille vastuullisuus on osa strategiaamme, se näkyy kaikessa mitä teemme johtamisesta, tuotantoon, tuotekehitykseen ja teknologiaan.
Kustannukset
Kuinka saavuttaa hyötyä taloudellisesti ulkoistuksessa? Ulkoistusten taloushyödyt kertyvät monelta suunnalta: hallinnosta, suunnittelusta, johtamisesta, varsinaisesta palvelusta, teknologioista, järjestelmistä. Lisäksi hyötyjä saadaan ruokapalvelussa reseptiikasta, hankintojen volyymeista, tuotannon valmistusmenetelmistä sekä logistiikan tehostuksesta. Ratkaisullamme voidaan saavuttaa monen miljoonan kustannussäästöt, ehkäistään kallista hävikkiä ja pystytään jättämään pois kalliita sisäisiä logistiikkakuluja.
Ajankohtaista
Elämän eväät, eli 5 tapaa, joilla kouluruokailu vaikuttaa yhteiskuntaan
Voiko kouluruokailulla olla vaikutuksia, jotka ulottuvat lautasen ulkopuolelle? Meillä Feelialla luodaan kuntien ja ammattikeittiöiden kanssa aterioita, jotka eivät vain tue oppilaiden hyvinvointia,...
Suomi, syömään! – Miten kotimaiset ruokapalvelut tekevät hyvää
Meidän ruokapalvelujen vastuulla ei ole tarjota vain ravitsevaa ja herkullista ruokaa, vaan olla osa Suomen taloudellista ja sosiaalista selkärankaa. Lue itsenäisyyspäivän ajatuksia ruokapalveluiden...
Feelia ansaitsi Future Workplaces -sertifikaatin
Feelia on ansainnut Future Workplaces -sertifikaatin. Future Workplaces -sertifioinnin voi saavuttaa johtamalla yrityskulttuuriaan poikkeuksellisen hyvällä työntekijäymmärryksellä. Enemmän...
Uutuudet
Varautumisruoka on ajankohtaista!
Siksi kehitimme Feelia Lämpötilavapaa –tuoteperheen. Tuotteet on kehitetty huoneenlämmössä säilyväksi vararuoaksi sekä erilaisia poikkeustilanteita varten. Tuotepakkaukset säilyvät avaamattomana jopa 6 kuukautta ja ne on helppo käyttää osana ruokalistakiertoa. Tuotteisiin ei tarvitse lisätä mitään ja ne voidaan nauttia kuumentamattomana.