Feelia Foodservice

Tulevaisuuden ruokaratkaisuja

intohimosta hyvään.

Feelia on valmisruokailun kekseliäs uranuurtaja. Kehitämme ruokapalvelualaa ja valmistamme ruokaa, jotta suomalaiset keittiöt voivat tarjota terveellistä ja herkullista ravintoa kaikenikäisille ruokailijoille nyt ja tulevaisuudessa.

Tarjoamme suuriin kysymyksiin ravitsevia ja kestäviä vastauksia

Yhteistyö kanssamme on teko kestävän hyvinvoinnin puolesta. Anna meidän auttaa teitä seuraavien haasteiden ratkaisussa.

Työvoimapula

Suurkeittiöalalla on jo pitkään vallinnut paheneva pulavosaavasta henkilöstöstä. Eläkepoistuma tulee vuosina 2020–2030 olemaan jopa 50–70 prosentin luokkaa. Myös alalle hakevien määrä on romahtanut 3500:sta 1500:aan.

Koska Feelian aterioiden valmistus ei vaadi erityisosaamista, työvoiman saanti helpottuu. Nopeus ja helppous vapauttaa myös ammattitaitoisen keittiöhenkilökunnan aikaa palvelun laadun parantamiseen.

Vastuullisuus

Nyt loppuu hyvän heittäminen hukkaan! Ruokahävikki on merkittävä haaste julkisissa ruokapalveluissa, joissa päivittäiset ruokamäärät ovat valtavia. Yhden biojätekilon hävittäminen voikin maksaa kunnalle jopa 8 euroa. Feelian ruokapalveluilla saavutetaan vuositasolla merkittäviä säästöjä. Ruoan menekkiä seuraamalla valmistetaan juuri tarvittava määrä aterioita kunnan käyttöön. Patentoidun autoklaavitekniikan ansiosta tuotteillamme on pitkä säilyvyys ja avaamattoman tuotteen voi säästää seuraavalle ruokalistakierrolle.

Varautuminen

Kuntien yleinen varautumisvelvollisuus perustuuvalmiuslakiin. Ruokapalveluiden varautumissuunnitelma auttaa turvaamaan toiminnan edellytykset yllättävissä häiriö- ja poikkeustilanteissa, kuten sähkökatkoissa, vesihuollon ongelmissa, lämmönjakeluhäiriöissä ja raaka-aineiden saatavuuskatkoissa.

Feelian lämpötilavapaa tuotelinja auttaa kuntia vastaamaan häiriötilanteisiin lain vaatimalla tavalla. 10 tuotteen sarja sisältää monipuolisen, maukkaan ja ravitsemussuositusten mukaisen valikoiman kiusauksista keittoihin, laatikoihin ja puuroihin.

Kustannukset

Enempi parempi. Etenkin silloin, kun se tarkoittaa maukasta ruokaa koululaisille. Siinä missä keskuskeittiöt tuottavat julkisilla varoilla aterioita päivittäin 25 000–35 000 kappaletta, voidaan teollisella tuotannolla saavuttaa jopa 140 000 aterian päivittäinen määrä – ja alle puolella keskuskeittiön investointisummasta.

Feelian ruoan kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia, ja käytämme mahdollisimman lähellä tuotettuja raaka-aineita. Valmiit ruoat kuljetetaan Pyhännältä kouluihin tyypillisesti 1–2 kertaa viikossa. Poistamalla kaupunkien ja kuntien sisäisten kuljetusten tarvetta säästetään kuntien logistiikkakuluissa.

Ajankohtaista

Varautumisruoka on ajankohtaista!

Siksi kehitimme Feelia Lämpötilavapaa –tuoteperheen. Tuotteet on kehitetty huoneenlämmössä säilyväksi vararuoaksi sekä erilaisia poikkeustilanteita varten. Tuotepakkaukset säilyvät avaamattomana jopa 6 kuukautta ja ne on helppo käyttää osana ruokalistakiertoa. Tuotteisiin ei tarvitse lisätä mitään ja ne voidaan nauttia kuumentamattomana.

Marjavasu on nyt Feelia 

Marjavasu Oy on fuusioitunut osaksi Feelia Oy:ta 1.1.2025 alkaen.

Delimax tarjoaa foodservice-asiakkaille ensiluokkaisia ja herkullisia mehutiivisteitä ja soseita sekä maan laajimman valikoiman mehuautomaatteja. Mehu- ja sosetarjonta on saatavilla laajalla skaalalla: sokeroimattomista sokeroituihin, tutuista mummon mehuista eksoottisempiin elämyksiin, mutta maun ja tuotteen ytimessä ovat aina laadukkaat raaka-aineet.

Delimax-tuotteet valmistetaan Pyhännällä.

 

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Etu- ja sukunimi
Uutiskirje
Voit halutessasi peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista asioista sekä Feelia Foodservicen viimeisimmät kuulumiset.