Elokuussa avautunut Touhula Lennokki Tampereella on jo kahdeksas Touhula-päiväkoti, jossa nautitaan Feelia-ruoista.

Suomessa on 113 Touhula-päiväkotia, ja niistä jokaiseen valitaan kyseisen päiväkodin tilanteeseen parhaiten soveltuva ruokapalvelu. Kesäkuussa 2022 Puolangalla toimivaan ryhmäperhepäiväkotiin toimivin ratkaisu oli Feelia, ja yhteistyö käynnistyi. Nyt Feelian käyttö Touhulassa laajenee jatkuvasti.
– Lähdimme kokeilemaan Feeliaa pilottina: saimme ruokanäytteitä, joita lapset ja henkilökunta maistelivat, ja palaute oli hyvää. Päiväkodin johtajan ja henkilöstön kanssa punnitsimme kaikki asiaan vaikuttavat tekijät, ja päätös Feelian asiakkaaksi siirtymisestä oli helppo tehdä, kertoo Touhulan ruoka- ja puhtauspalvelujen koordinaattori Riikka Heinola.


Sittemmin Feeliaa on suositeltu Touhulassa päiväkodista seuraavaan. Ruoan hyvä maku ja tasainen laatu miellyttävät niin lapsia kuin henkilökuntaakin. Tärkeää on myös se, että ruoka noudattaa päiväkotiruokailulle asetettuja ravitsemussuosituksia.

Säästöä kuljetuskustannuksissa

Touhulan keskuskeittiö Kuopiossa palvelee Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven päiväkoteja, joihin kuljetetaan lämmin ruoka. Ylivieskassa on oma keittiö. 
Monessa päiväkodissa lämmin lounasruoka ostetaan ruokapalveluna tuottajalta. Tällöin lämmin ruoka kuljetetaan päiväkotiin erikseen joka päivä. 
– Lämpimän ruoan kuljettaminen maksaa ja kuljetuskustannukset ovat nousseet erittäin paljon. Olemmekin kuljetuskustannusten pienentämiseksi alkaneet suositella, että päiväkotien kannattaa tutustua Feelian palveluun, Heinola toteaa.

Kun päivittäisistä lämpimän ruoan kuljetuksista siirrytään viikoittaiseen Feelia-toimitukseen, kuljetuskustannukset ja päästöt pienenevät huimasti.

Hävikki kutistuu

Feelian asiakkaana ruokahävikki on helppo pitää kurissa.
– Joidenkin ruokapalvelujen tilauksia tehdessämme joudumme ennakoimaan lasten määrän jo viikkoa etukäteen. Jos lapsia sairastuu tai on muusta syystä pois, ruokaa on tilattu turhaan. Feelia-ruokia tarjotessamme voimme lämmittää ruokaa aina sopivan määrän. Kaikista kallein ruokahan on se, mikä menee biojätteeseen, Heinola muistuttaa.

Touhula on määrätietoisesti vähentänyt ruokahävikin määrää. Osa Heinolan työnkuvaa onkin kouluttaa päiväkotien ruokatilaajia tilausten suunnittelussa.
– Olemme päässeet hienosti eteenpäin. Totta kai työtä on edelleen. Mutta Feelia helpottaa hävikin ehkäisyä, kun ruoan määrän pystyy suunnittelemaan päivätasolla, Heinola iloitsee.

Päiväkodissa tarjottavat ateriat muodostavat merkittävän osan lasten päivää ja ne ovat Touhulassa tärkeitä pedagogisia hetkiä. Lasten kanssa pohditaan, mistä ruoka tulee, mitä se sisältää, tutustutaan uusiin makuihin ja harjoitellaan ottamaan lautaselle sopiva määrä ruokaa.
– Kannustamme lapsia ottamaan uusista ruoista ensin maistiaisen ja hakemaan lisää niin paljon kuin maistuu. Lapset säännöstelevät itse, kuinka paljon syövät. Meillä syödään pienryhmissä, keskitytään ruokailuhetkiin ja keskustellaan yhdessä, Heinola kuvailee ateriointia päiväkodissa.

Ruokalistan laadinnassa Touhula on hyödyntänyt Feelian osaamista – yhteisen pohjan perusteella muokataan kunkin yksikön tarpeet ja erityisruokavaliot huomioiva yksilöllinen lista. Heinolan mukaan Feelian valikoiman laajuus helpottaa työtä. Jos jokin ruoka ei maistu kokeilujen jälkeenkään, se on helppo korvata toisella.

Kehitystä monella saralla

Usealla Touhulan päiväkotiapulaisella on keittiötaustaa, joten osaamista ruoan lämmittämiseen löytyy helposti. Lisätunnit ja osa-aikaisen työsuhteen muuttuminen kokopäiväiseksi on lisännyt henkilöstön työtyytyväisyyttä.
– Haluamme kehittää päiväkotien toimintaa jokaisella osa-alueella. Feelia on meille tässä tärkeä kumppani monesta eri näkökulmasta. Myös Feelian suomalaisuus on meille tärkeää, onhan Touhulakin suomalainen, täysin työntekijöiden omistama yritys. ●